Suomeksi · In English

BLOGIT


12.07.2019

Omahoito-ohjelma kännykässä voi tukea hoitajan tavoin

Näyttää siltä, että Mielenterveystalo.fi on löydetty. Keväällä ylittyi 200 000 kuukausittaisen käyttäjän raja ja palautteen perusteella digitaaliset sisällöt motivoivat vahvistamaan mielenterveyttä.

Omahoito-ohjelmat, joista saa apua ja työkaluja oireisiin ja hankaliin elämäntilaisiin, ovat suosituimpia sisältöjämme Mielenterveystalossa. Eniten ohjelmista haetaan apua ahdistukseen ja masennukseen. Myös luotettaviksi todetut ja itsearviointiin sopivat mittarit toimenpidesuosituksineen ovat ahkerassa käytössä.

Mahtavinta on ollut kuulla kokemuksia, joissa palvelusta on todella ollut hyötyä. Näin kertoo traumaperäisen stressioireyhtymän kokenut Petriina Virtanen:

”Ahdistukseni saattaa kasvaa myöhään illalla ja pelottavat ajatukset linkoavat päässäni, eikä hoitajaa saa enää kiinni. Silloin etsin kännykästäni ahdistuksen omahoito-ohjelman ja palautan sen avulla mieleeni tärkeitä taitoja. Mielenterveystalo on kuin toinen hoitajani aina valmiina auttamaan.”  

Kevään mittaan olemme verkkokyselyssä keränneet palautetta myös anonyymeilta käyttäjiltä:

”Opin arvioimaan masennusoireitani ja kuvailemaan niitä hoitohenkilökunnalle.”

”Motivoiduin listaamaan mielekkäitä toimintoja.”

”Löysin nettiterapiaan ja aloin elämään tätä hetkeä.”

Vaatii laajaa yhteistyötä

Mielenterveystalon alkuperäinen tarkoitus on ollut muuttaa psykiatriaa. Väitän, että olemme päässeet kansallisen yhteistyön turvin siinä alkuun.
Jo se, että kansalaisillamme on mahdollisuus saada työkaluja vointinsa arvioimiseen ja helpottamiseen, voi ehkäistä paljon isoja ongelmia. 

Jutun kirjoittaja Reetta-Maria Roiha

Palvelumme on ulottuvilla arjessa hetkinä, kun tarvetta on, kirjautumatta ja ilmaiseksi, ilman portaita tai kynnyksiä. 

Mielenterveystalo on aidosti kansallinen palvelu. Konkreettisen ja oleellisimman työn tekevät jokaisessa sairaanhoitopiirissä työskentelevät koordinaattorit, jotka päivittävät alueensa palvelut oirenavigaattoriin ja palveluhakukoneisiimme sekä kertovat Mielenterveystalosta omalla alueellaan. Parhaimmillaan Mielenterveystalo on vakiopakettina osa potilaan hoitoa.

Haluamme kehittyä lisää ja tehdä sisällöistämme entistä helpommin saavutettavia ja sisäistettäviä. Käyttäjälukujen kasvu ja palaute kannustavat ylläpitoon, kun tiedämme olevamme oikealla tiellä.

Tasavertainen hoito tavoitteena

Mielenterveys- ja päihdepotilaita työssään kohtaavat pääsevät kouluttautumaan ja löytämään verkkotyökaluja Mielenterveystalon Ammattilaisten osiossa. HUSin tuottamat materiaalit ovat käytössä kirjautumisen takana.

 ”Haluamme tarjota kaikkien työntekijöiden ja alaa opiskelevien käyttöön yhdenvertaisen ja kattavan työkalupakin, jotta potilaan hoito olisi mahdollisimman laadukasta ja tasalaatuista ympäri Suomen. Toivomme Ammattilaisten osion palvelevan koko Suomen mielenterveyskenttää” sanovat palvelusta vastaavat psykologit Ville Ritola ja Esa Nygren

Osiota täydennetään ja kehitetään jatkuvasti yhteistyössä ammattilaisten kanssa. Kuka tahansa voi palvelun palautekanavan kautta ehdottaa uutta sisältöä tai muutoksia olemassa oleviin sisältöihin.

Tänä vuonna 2019 panostamme siihen, että ammattilaisilla on Mielenterveystalo käytössään paitsi oman ammattitaidon kehittämisessä, myös tarjottimella potilaan työkaluksi.

 Kirjoittaja: Reetta-Maria Roiha, kehittämispäällikkö, HUS Psykiatria

Mielenterveystalo.fi on HUS Psykiatrian ylläpitämä verkkopalvelu. Palvelua rakentamassa ovat olleet Manner-Suomen sairaanhoitopiirit sekä potilaat.

Tutustu Mielenterveystaloon
Kirjaudu talon ammattilaisten osioon
Anna meille palautetta: https://meo.sn4mobile.com/hus-css/register?su=kokyla&la=fi

VALITSE BLOGIKIRJOITUS


-- (terveyskyla.png)

Virtuaalisairaala 2.0-hankkeessa rakennetaan Terveyskylää, joka on asiantuntijoiden yhdessä potilaiden kanssa kehittämä erikoissairaanhoidon verkkopalvelu. Se tarjoaa tietoa ja tukea kansalaisille, hoitoa potilaille ja työkaluja ammattilaisille. www.terveyskylä.fi