BLOGIT


24.07.2017

Muista tämä talo!

Naistalo julkaistiin syyskuussa 2016. Edeltävänä keväänä talon projektiryhmä oli alkanut klinikan tiedottajan johdolla tehdä talolle viestintäsuunnitelmaa. Innolla rakennettu talo oli valmistumassa ja siitä piti päästä kertomaan muillekin. Kohderyhmiä oli useita, sillä Naistalosta löytyy tietoa raskaudesta, synnytysestä ja imetyksestä, naistentaudeista, lapsettomuudesta ja seksuaalisuudesta. Asiakkaiden lisäksi myös ammattilaiset olivat saamassa Naistalosta uuden työkalun.

Kelataanpa nopeasti tuosta toukokuisesta päivästä tähän hetkeen. Naistalo vaikuttaa nyt koko Suomessa. Vaikka suurin osa käyttäjistä tuleekin pääkaupunkiseudulta, ovat top 10:ssä mukana kaikki yliopistosairaalakaupungit sekä esimerkiksi HUSn erityisvastuualue. Toukokuussa 2017, vuosi virallisesta viestinnän suunnittelun aloittamisesta ja kahdeksan kuukautta Naistalon avoimen puolen avautumisesta, sivustolla oli lähes 21 500 istuntoa ja 13 600 erillistä käyttäjää.

Suosituimpia sivuja ovat raskauteen ja synnytykseen liittyvät sivustot. Esimerkiksi raskauden tuomat muutokset ja yleiset huolenaiheet saivat 4483 katselua. Yksittäistä sivua synnytyksen spontaanista käynnistymisestä katsottiin toukokuussa 2398 kertaa. Vertailun vuoksi todettakoon, että viime vuonna Suomessa syntyi 52 814 lasta.


Miten onnistuimme tässä?

Naistalon rakentamisen eri vaiheissa projektikoordinaattori ja -päällikkö tapasivat lukemattomat määrät terveydenhuollon ammattilaisia, opiskelijoita ja asiakkaita. Naistalosta kerrottiin ja keskusteltiin organisaation sisällä osastotunneilla, johtoryhmässä, meetingeissä ja muissa koulutustapahtumissa. Lisäksi tiedottaja kirjoitti Naistalon rakentumisen vaiheista lyhyitä tietoiskuja sisäiseen uutiskirjeeseen.

Organisaation ulkopuolella tavattiin yhteistyökumppaneita ja pidettiin useaan otteeseen esityksiä Naistalosta erilaissa alueellisissa ja kansallisissa koulutuspäivissä. Naistalosta julkaistiin tietyille kohderyhmille suunnattuja tiedotteita sekä juttuja ammattiryhmien omissa lehdissä. Moneen yksittäiseen kohtaamiseen on sisältynyt luontevana osana ”hissipuhe” Naistalosta ja sen mahdollisuuksista.


Järjestöt ja sosiaalinen media tukena

Naistalo tekee aktiivisesti yhteistyötä myös järjestöjen kanssa. Muun muassa Imetyksen tuki ry ja lapsettomien yhdistys Simpukka ovat olleet mukana rakentamassa sisältöjä ja osaltaan viemässä eteenpäin tietoa talosta. Lisäksi talon avautumisesta kerrottiin sosiaalisessa mediassa, kuten Terveyskylän Facebookissa, ja omaa ”postausvuoroa” on myöhemminkin hyödynnetty aktiivisesti.

Käytimme viestinnässä hyväksemme Terveyskylän tarjoamaa osaamista ja materiaaleja. Lisäksi ideoimme ja hankimme omia, tietyille käyttäjäryhmille suunnattuja materiaaleja. Todelliseksi hitiksi on osoittautunut neuvolakorttiin liimattava Naistalon tarra.


Voimavarana koko työryhmä

Naistalon viestinnän onnistumisen takana ovat olleet paitsi asiakkaiden ja ammattilaisten tarve kyseiselle palvelulle, myös erinomaiset ja laajat sisällöt, internetin käytön hallitseva kohderyhmä sekä oikein kohdennettu ja aktiivinen viestintä. Naistalon rakentamiseen ja viestintään osallistui yhteensä kymmeniä työryhmän jäseniä. Heistä jokainen on ollut osaltaan vaikuttamassa onnistuneeseen lopputulokseen. Kun voimavarana on ammattitaitoinen ja aktiivinen työryhmä, on viestintäkin helppoa.


Kirjoittaja:

Heta Kolanen

Kehittämispäällikkö


VALITSE BLOGIKIRJOITUS


-- (terveyskyla.png)

Virtuaalisairaala 2.0-hankkeessa rakennetaan Terveyskylää, joka on asiantuntijoiden yhdessä potilaiden kanssa kehittämä erikoissairaanhoidon verkkopalvelu. Se tarjoaa tietoa ja tukea kansalaisille, hoitoa potilaille ja työkaluja ammattilaisille. www.terveyskylä.fi