Suomeksi · In English

AJANKOHTAISTA


07.05.2018

Uusi Oirepäiväkirja-mobiilisovellus välittää seurantatietoa potilaalta terveydenhuollon ammattilaiselle

Oirepäiväkirja on Terveyskylän Omapolulle kytkeytyvä mobiilisovellus, jonka avulla voidaan välittää hoitavalle ammattilaiselle terveystietoja esimerkiksi oireesta tai seurattavasta arvosta tarpeen mukaan jopa useita kertoja päivässä.

Ensimmäisessä vaiheessa sovelluksen on ottamassa käyttöön kymmenen erikoissairaanhoidon yksikköä digihoitopolkujensa osana. Digihoitopolut ovat yksikön tarjoamaan hoitoon kytkeytyvää sähköistä palvelua, joka sisältää esimerkiksi potilasohjeita sekä turvallisen viestikanavan potilaan ja hoitavan yksikön välillä.

Oirepäiväkirjan käyttöönottava yksikkö määrittelee, mitä terveysarvoja heillä hoidossa oleva potilas mobiilisovelluksella seuraa ja kirjaa. Sovellus mahdollistaa esimerkiksi verenpaineen, verensokerin ja painon kirjaamisen.

Potilaalta sovelluksen käyttö vaatii rekisteröitymistä Omapolulle ja lähetettä digihoitopolulle. Oirepäiväkirja on tarkoitettu tiedon syöttöön ja tiedon siirtämiseen, eli sovellus itsessään ei sisällä laskentaa, grafiikan muodostusta tai hälytyksiä. Sovellukseen syötetyt arvot tallentuvat digihoitopolulle, josta myös hoitava ammattilainen näkee ne, Terveyskylän sovelluskehityksestä vastaava Sami Laakkonen kertoo.

Oirepäiväkirja on tulossa muun muassa HUS Lasten päänsärky-digihoitopolulle, jossa perheelle tarjotaan tietoa lasten päänsärystä ja sen hoidosta. Sovelluksella pidetään hoidon aikana päänsärkypäiväkirjaa.

Kun lapsen päänsäryistä pidetään sovelluksella säännöllisesti päiväkirjaa, hoitohenkilökunta voi seurata päänsärkytilannetta jo ennen lääkärikäyntiä. Päiväkirjaa on tarkoitus täyttää myös seuranta-aikana. Näin ammattilaisilla on koko ajan käytössä reaaliaikainen tieto ja nähdään, onko vaikkapa elämäntapamuutoksilla tai migreenin estolääkkeellä vaikutusta päänsärkyihin, sairaanhoitaja Camilla Toivonen kuvailee.

Oirepäiväkirja tullaan sisällyttämään myös Tupakoimattomana leikkaukseen -polulle. Tätä polkua pääsee käyttämään kuka tahansa Terveyskylään tilin luonut asiakas.

Tupakoimattomana leikkaukseen toimii tupakoinnin lopettamisen tukena ennen kiireetöntä leikkausta. Oirepäiväkirjalla tehtävän tupakkapäiväkirjan avulla asiakas saa tietoa tupakointitavastaan ja hyödyntää päiväkirjamerkintöjä oman savuttomuussuunnitelmansa pohjana, ohjelman tuotantoa koordinoinut projektipäällikkö Laura Suojanen sanoo.

Oirepäiväkirja on ladattavissa sovelluskaupasta sekä Android- että iOS-laitteelle. Sovellukseen kirjaudutaan vahvalla tunnistautumisella pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella ensimmäisellä käyttökerralla. Tämän jälkeen käyttäjä määrittelee sovellukseen jatkokäyttöä varten nelinumeroisen PIN-koodin.

 

Tiedustelut: tuotevastaava Sami Laakkonen, sami.laakkonen@hus.fi

Lisätietoa Oirepäiväkirja-mobiilisovelluksesta ja linkit sovelluskauppoihin 

VALITSE AJANKOHTAINEN


-- (terveyskyla.png)

Virtuaalisairaala 2.0-hankkeessa rakennetaan Terveyskylää, joka on asiantuntijoiden yhdessä potilaiden kanssa kehittämä erikoissairaanhoidon verkkopalvelu. Se tarjoaa tietoa ja tukea kansalaisille, hoitoa potilaille ja työkaluja ammattilaisille. www.terveyskylä.fi